Kyylä 2022

Viikin Vesikoiden järjestämä kisa Kyylä avataan nyt ensi kertaa piirin muille lippukunnille. Konseptia on Nuuksion metsissä kertaalleen aiemmin kokeiltu menestyksekkäästi omalla porukalla. Tapahtumassa on luvassa toimintaa, jännitystä, metsän varjoissa hiippailua, tehtäviä ja salakuvaamista.

Kisan ajatuksena on salakuvata toisia kilpailijoita keräten näin pisteitä jokaisesta tunnistettavasta kuvasta. Karttaan rajataan alue (koko riippuu osallistujamäärästä), jonka sisällä kilpailijat saavat vapaasti liikkua. Kilpailu on koko ilmoitetun aikavälin ajan käynnissä. Yöllä kilpailu on rajoitetumpaa, mutta ei silloinkaan tauolla.

Kuvien lisäksi erilaisia tehtäviä tekemällä voi saada lisäpisteitä. Näistä lisää tietoa kilpailun aikana. Erikoismaininta sille, jota kukaan ei saa kuvattua kilpailun aikana.

Säännöt (näihin saattaa tulla tarkennuksia vielä):

  • Kuvan on oltava selvä siinä määrin, että kuvatun henkilön tunnistaa.
  • Pidetään kuvissa asiallinen linja. (Ei kuvata kun toinen on tarpeillaan metsässä yms.)
  • Saat ottaa samasta henkilöstä kuvan uudestaan 20 min kuluttua edellisestä. (Yöllä klo 00-04 majoitteesta tunnin välein)
  • Kasvoja ei saa peittää.
  • Pareina toimiminen on sallittua. Paristaan on turha ottaa kuvia pisteiden toivossa.
  • Paria ei tarvitse saada kerrallaan kuvaan.
  • Ulkopuolisen avun hyödyntäminen on kielletty
  • Pysytään rajojen sisällä pelin aikana
  • Kielletyille alueille ei saa mennä
  • Vain erikseen sovittuihin rakennuksiin yms. saa mennä sisälle

Aika: 3.9 klo 14:00 – 4.9. klo 10:00 

Paikka: Nuuksio, Ruuhijärvi

Rajattu alue ja lähtöpiste paljastetaan tarkemmin lähempänä tapahtumaa.

Keille: Samoajille ja sitä vanhemmille

Tarvittavat varusteet:

  • puhelin ja varavirtalähde
  • oma majoittautumisvarustus
  • omat eväät
  • vapaavalintainen muu varustus

Ilmoittautuminen: https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=52643 

viimeistään 26.8.mennessä

Osallistumismaksu 5e